Viikolla ja jo vähän aiemmin, olin katsellut khh:n sopivaa hanaa, sillä sellaista meillä ei ollut. Kriteereinä oli sopiva hinta, ulkonäkö ja tunnettuus.
Ensin tietenkin haeskentelin mieluisan näköistä hanaa, katsastin myös työpaikan hanat ja niiden merkit, vasta sitten ihmettelin hintoja. Ja kyllä niissä hinnoissa olikin ihmettelemistä. Mikä hanoissa oikein maksaa?!
Eräänlainen työvoitto tuli saavutettua, kun löysin haluamani erään myymälän poistuvista tuotteista. Ja samalla tuli sitten hankittua keittiöönkin uusi hana. Käyttökokemukset kertonee myöhemmin oliko ostokset hyvät vai huonot.
Hanoja surffaillessa olin vilkuillut myös suihkuja (vaikka tarvetta ei ollut) ja mieltynyt erääseen kokonaisuuteen. Niitä vaan ei ollut saatavilla mistään heti, netin mukaan. Luovuimme siis ajatuksesta uudistaa suihkua, eihän se ollut edes tarpeen.
Hanoja noutaessa sain kuitenkin puhelimitse käskyn piipahtaa eräässä toisessa liikkeessä, josta oli soittelujen jälkeen löytynyt viimeinen kappale etsittyjä suihkuja ja ihan sopuhintaan (sen verran korjattakoon, että liikkeeseen jäi vielä esittelykappale, joten aivan viimeiseksi en meidän suihkua laskisi).
Nyt sitten odotellaan yllättävän siistejä putkimiehiä töihin, jotta saadaan hanoja paikoilleen ja muutama kuva niistä tännekin..siis hanoista, ei välttämättä putkimiehistä :)
Hankintalistalla oli myös muutama liukuovi lisää (mieluiten kiskoineen) ja yksi alakisko jo olemassa olevaan oveen. Liukuovet löytyivät melko vaivatta (iso kasa hyvää tuuria oli kyllä mukana) ja kyytikin niille saatiin järjestymään melko kivuttomasti. Kiitokset kotiintoimittajalle!
Alakiskon hankinta osoittautui kyllä varsin kimurantiksi pulmaksi ja se mikä aina jaksaa ihmetyttää on hinta. Mutta eiköhän tähänkin vielä ratkaisu löydy jossain kohtaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti